Munkkirinkilät
Munkkitaikina
25 g hiivaa
2.5 dl maitoa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
50 g pehmeaa voita
n. 100g voita voiteluun
n. 2 dl hienoa sokeria
Tekee n. 14-16 kpl
1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, suola, kardemumma, kananmuna ja noin 2/3 osaa jauhoista.
2. Lisää viimeisenä pehmeä voi. Alusta vähitellen loput jauhot taikinaan ja vaivaa kimmoisaksi. Lisää tarvittaessa hiukan lisää jauhoja. Taikinan tulee olla pehmeää, jopa hieman tahmeaa, mutta irrota kuitenkin juuri ja juuri kulhon reunoista.
3. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin 30 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
4. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle. Painele ilmat pois ja kääntele taikinaa muutaman kerran kaksin kerroin. Pyörittele taikinasta 14–16 pikkupullaa. Jos teet munkkirinkilöitä, tee kuhunkin pullaan reikä keskelle ja kasvata sitä sormilla pyörittäen niin, että munkkitaikinasta muotoutuu rinkilä.
Kohota munkkeja uunipellillä leivinpaperin päällä liinalla peitettynä noin 30 minuuttia. Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen, kiertoilmalla noin 190 asteeseen. Sulata voi.
Voitele munkit kauttaaltaan voisulalla. Paista uunin keskitasolla noin 7 minuuttia, kunnes munkit ovat saaneet kauniin vaalean ruskean pinnan. Tarkkaile paistumista, sillä uuneissa on eroja.
Laita laakeaan astiaan sokeria. Käytä mielellään erikoishienoa sokeria, sillä se tarttuu paremmin munkin pintaan – tavallinenkin käy. Voitele kuumien munkkien pinta uudestaan voilla ja kääntele munkit sokerissa.
KATTILA & ÖLJY
Kuumenna öljy padassa tai paksupohjaisessa teräskattilassa. Kokeile sen kuumuutta vaalealla leipäpalalla. Öljy on riittävän kuumaa (170 – 180 asteista), jos leipä tulee kauniin ruskeaksi 1 – 2 minuutissa. Varo ylikuumenemista.
Paista muutama munkki kerrallaan. Käännä paiston puolivälissä. Nosta kypsät munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle.
Pyöritä munkit lämpiminä sokerissa lautasella tai paperipussissa.
Voit tehdä kohonneista pullista munkkirinkilöitä. Ne kypsyvät tasaisesti ja pyöreitä munkkeja nopeammin. Tee jokaiseen pullaan sormella reikä ennen paistoa. Venytä reikää hieman isommaksi. Kypsennä munkkien tapaan.
Vinkki
Kypsennykseen käytettävän öljyn määrä riippuu padan / kattilan koosta.
Varaa lieden lähelle kansi siltä varalta, että öljy kuumenee liikaa tai kuumaan öljyyn pääsee vettä.
Siivilöi käytetty öljy jäähtyneenä takaisin öljypulloon. Säilytä jääkaapissa. Voit käyttää samaa öljyä 2 – 3 paistokertaan.
Älä kaada vanhentunutta öljyä viemäriin vaan hävitä se tyhjässä öljypullossa sekajätteen mukana.